20 numeroa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 29.11.2019

Keskustelu muoveista ja muovipakkauksista on vasta alussa. Tutkimusta ja elinkaarianalyysejä tarvitaan vielä paljon, jotta kokonaiskuva hahmottuu. Samaan aikaan tuotekehitystä uusien pakkausmateriaalien saamiseksi markkinoille tehdään jatkuvasti.  

Teksti: Marianna Soini ja AnnaMarja Vilander Kuva: Elina Vuori

Kulunut vuosi käynnisti keskustelun muoveista toden teolla. Kuvat merten muovilautoista, muoviin tukehtuneista merieläimistä ja kehittyvien maiden lapsista muovikasojen keskellä tyrmistyttävät. Vääriin paikkoihin päätyvistä muovituotteista jauhautuvat, ravintoketjuissa etenevät mikromuovit herättävät huolta.

Monen suomalaisen kuluttajan johtopäätös on, että muovipak­kauksista on luovuttava meilläkin ja äkkiä. Usein unohtuu, miksi tuote on pakattu: tuotteen suojaamisen, hävikin välttämisen ja tuotetiedon välittämisen vuoksi – kaikki tärkeitä tavoitteita. Toki pakkaus on myös olennainen osa tuotteen markkinointia.

Sataplast Groupin toimitusjohtaja Jarmo Aspelin sanoo, että kiivasta keskustelua on valitettavan paljon ilman tietoa muovin todellisista haitoista ja hyödyistä. 

– Onneksi sävy on muuttunut viime aikoina, kun faktoja on tuotu esille. Suomessa muovista kierrätetään noin 30 prosenttia ja loput poltetaan energiaksi. Hukkaan ei mene mitään, hän tiivistää.

Vauhtia tutkimukseen ja kehitykseen

Muovikeskustelu sai kuitenkin pyörät pyörimään niin EU:ssa kuin Suomessakin. Viime tammikuussa Euroopan komissio teki parlamentille esityksen muovien kierrätyksestä ja toukokuussa lakiesityksen kertakäyttömuovien rajoittamisesta. 

Suomessa valmisteltiin muovitiekartta, joka julkistettiin lokakuussa. Sen mottona on: Vähennä ja vältä, kierrätä ja korvaa. Raportissa todetaan, että muovit ovat monin tavoin välttämättömiä ja että niiden käyttö tulee todennäköisesti kaksinkertaistumaan nykyisestä 20 vuodessa. 

Raportin mukaan ”tavoitteena tulee olla muovien turhan kulutuksen vähentäminen, roskaamisen vähentäminen, parempi muovien kierrätys sekä fossiilisista raaka-aineista valmistettujen muovien korvaaminen kestävillä uusiutuvilla vaihtoehdoilla”.

Puutarha-alalla muoveja käytetään paljon sekä tuotannossa että tuotteiden pakkaamisessa. Molempien kehityksessä ja kierrätyksessä on vielä paljon tekemistä, mutta ratkaisuja haetaan nyt aktiivisesti sekä tutkimuksissa että yrityksissä. Esimerkiksi mikromuovit ovat tutkijoillekin uusi alue, josta tiedetään vasta vähän.

Tärkeintä on välttää hävikkiä

Samalla kun muovin käyttöä – aiheellisestikin – kritisoidaan, keskusteluissa jää usein huomiotta paljon merkittävämpi tekijä: ruokahävikki. Monet Luken tekemät elintarvikkeiden ympäristövaikutusten arvioinnit osoittavat, että hukkaan menevän ruuan merkitys on ympäristön kannalta huimasti suurempi kuin pakkauksen. 

Tämä korostuu hevituotteissa, jotka vastaavat jopa neljännestä kaikesta kotitalouksien ruokahävikistä. Ruoka puolestaan tuottaa neljänneksen keskivertosuomalaisen kaikista ympäristövaikutuksista.

Lisäksi kuluttajat usein kuvittelevat, että suurimmat elintarvikkeiden ympäristövaikutukset johtuvat kuljetuksista ja pakkauksista, vaikka pakkaus edustaa niistä vain viimeisiä prosentteja. 

Myös toimitusjohtaja Tero Nousiainen Vihannes-Laitila Oy:stä sanoo, että keskustelua muovipakkausten ympäristövaikutuksista on käyty.  

– Kuluttajilta ja asiakkailta on tullut palautetta ja kyselyitä. Viljelijät miettivät, millaisia vaihtoehtoja muovipakkauksille on.

Nousiainen muistuttaa, että muovipakkausten käyttöä on puntaroitava tapauskohteisesti. On esimerkiksi kasviksia, jotka ilman pakkausta nuutuvat hyvin nopeasti hevitiskillä, mutta kestävät pakattuina kolmisen viikkoa. Olemassa oleva pakkaustekniikka on otettava huomioon.

 Olisikin tärkeää saada viestittyä kuluttajille, että suojaava, säilyvyyttä lisäävä ja siten hävikkiä estävä muovipakkaus on ympäristön kannalta hyvä asia – etenkin, kun se lopuksi toimitetaan asianmukaisesti keräykseen ja kierrätykseen.

Biomuovit monenlaisia

Öljystä valmistetun muovin rin­nalle on kehitetty paljon ja erittäin erilaisia biomuoveja. Tällä käsitteellä voidaan tarkoittaa niin kokonaan tai osittain biomassapohjaisia kuin biohajoavia muoveja. On olemassa myös fossiilisia ja silti biohajoavia sekä toisaalta biopohjaisia mutta ei kuitenkaan biohajoavia muovilaatuja. 

Tärkeää uusille vaihtoehdoille on, että niistä ei muodostu ympäristöä haittaavia mikromuoveja. Niiden käyttöä ja kysyntää vähentää etenkin korkea hinta.

Sataplast tarjoaa asiakkailleen jo nyt sekä biohajoavia että kompostoituvia muovipakkauksia.   

– Ekoplast-tuotteet ovat sekä biohajoavia että kompostoituvia. Jos ne eivät päädy kierrätykseen, ne hajoavat viimeistään kymmenessä vuodessa. Meillä on tulossa myös uusi, kasvispohjainen pakkaus markkinoille, Aspelin ennakoi.

Kompostointiolosuhteet vaikuttavat merkittävästi biohajoavuuteen. Osa materiaaleista maatuu ainoastaan teollisessa kompostoinnissa. Kaikki biohajoavat muovit eivät kompostoidu hyväksi mullaksi koskaan. 

Tällä hetkellä ei ole vielä tutkimustietoa siitä, ovatko biohajoavat ja mikromuovittomat vaihtoehdot kokonaisvaltaisesti ympäristölle parempia kuin perinteiset muovit.

Nykyiset biohajoavat muovit ovat kierrätyksessä ja uusiomuovin valmistuksessa ongelma, ja ne erotellaan energiajakeeseen. Kuluttaja saa silti laittaa kaikki muovit samaan keräysastiaan.

Tarjolla on jo runsaasti vaihtoehtoja biomuovipakkauk­­siin, joskin hinta saattaa olla 2–4-kertainen nykymateriaaleihin verrattuna. Myös ominaispaino on korkeampi, jolloin materiaalia kuluu enemmän.

Biomuovin tilaajan tulee ottaa huomioon sellaisiakin asioita, joita ennen ei tarvinnut miettiä, kuten raaka-aineen mahdollinen geenimuuntelu.

Sen sijaan huoli siitä, että arvokasta maatalousmaata käytetään liikaa biopakkausten raaka-aineen tuotantoon, on melko turha. Niiden vaatiman pinta-alan odotetaan globaalisti nousevan 0,02 prosenttiin tästä, usein ruuan­tuotantoon soveltumattomasta maa-alasta.

Suunnittele myös kierrätys

Mitä uutta pakkausta suunnittelevan kannattaisi nyt ottaa huomioon? Sen lisäksi, että pakkaus suojaa ja viestii, se on suunniteltava kierrätettäväksi. 

Pakkaus saisi olla mieluiten yhdestä materiaalista tehty sekä mahdollisimman ”väritön”. Kirkas polyeteeni, jossa on vain vähän tekstiä, on kierrätysfirmalle arvokkaampaa raaka-ainetta kuin esimerkiksi täyteen painettu polypropeeni tai eri materiaalien yhdistelmä. Etiketin ja sen liiman koostumus on myös otetteva huomioon. Muovipakkausten valmistajat ja muovinkierrätysyritykset neuvovat asiakkaitaan näissä valinnoissa.

Elintarvikkeet eivät saa olla kosketuksissa mihin tahansa uusiomuoviin, joten ne pakataan yleensä alkuperäiseen materiaaliin. Tämän jälkeen muovi kiertää iloisesti ominaisuuksien heikentymättä kymmenenkin käyttökertaa muissa tuotteissa.

Lähteenä on käytetty Juha-Matti Katajajuuren, Lassi Remeksen, Olli Postin ja Peter Rasmussenin esityksiä Kauppapuutarhaliiton Muovit/on-pakkauspäivässä ja siihen liittyvää yritysvierailua Pyroll Oy:lle 28.–29. marraskuuta.

Suomen Uusiomuovi Oy on julkaissut Oppaan kierrätyskelpoisen muovipakkauksen suunnitteluun. Viimeisin versio on osoitteessa uusiomuovi.fi/packdesign.

 

Järkevä ja tärkeä kurkkukalvo

Ympäristövaikutusten arviointiin perehtynyt Luken tutkija Juha-Matti Katajajuuri on selvittänyt muovisen kurkkukalvon merkitystä. Laskelmassa käytettiin kolmea eri hiilijalanjälkeä:  0,5 tai 1,5 tai 3,0 hiilidioksidiekvivalenttia kurkkukiloa kohti.

Kurkun massa on 400 grammaa ja kalvon massa 2,5 grammaa.

Tutkimusten mukaan kalvo 2–3-kertaistaa kurkun säilyvyyden.

Pakkaamattoman kurkun hävikkioletus 5 tai 10 prosenttia.

Kaikissa tapauksissa muovikalvon merkitys osoittautui hyvin pieneksi kokonaishiilijalanjäljen kannalta. Ylivoimaisesti tärkeämpää on välttää hävikkiä: hävikin lisääntyminen 1–2 prosentilla kuormittaa ympäristöä turhan kurkun tuotannon kautta enemmän kuin kalvoon käytetyn muovin valmistus. Jos siis tuo prosentti kurkusta jää heittämättä pois, muovikalvo on täyttänyt tehtävänsä.

 

Marjat suoraan rasiaan ja myyvästi esille

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Ismo Ruutiainen kertoo osallistuneensa marraskuun Kaamosmarjatapahtumassa pakkausmateriaaleista käytyihin keskusteluihin. 

– Selvää painetta pois muovirasioista oli havaittavissa. Näyttelyosastoilla oli jo varsin hyvin esillä vaihtoehtoisia, lähinnä pahvisia rasioita, hän sanoo.

Toistaiseksi tarjolla ei kuitenkaan ole käyttöominaisuuksiltaan yhtä kätevää ratkaisua kuin nykyiset muovirasiat ovat. Pahvira­siat ovat joko saranakannellisia, kantokahvallisia, kannettomia tai muovikannellisia. 

Marjanviljelijöiden toiveissa olisi rasia, jossa itse rasia ja kansi ovat erillisiä, kuten muovipakkauksissa on laita. Tällöin mahdollistuisi poiminta suoraan rasioihin tai ainakin nopea pakkaaminen niihin. Kannen on oltava kätevästi, nopeasti ja tiukasti laitettavissa rasian päälle. Lisäksi sen tulisi mielellään olla läpinäkyvää materiaalia, mieluiten kuitenkin valmistettu jostain muusta materiaalista kuin muovista.

Huomioon on otettava materiaalien ohella esimerkiksi olemassa oleva pakkaustekniikka, joka on tehty nykyisille pakkauksille. 

Toistaiseksi luonnonmateriaaleista valmistettuja rasioita käytetään varsin vähän juuri niiden epäkäytännöllisyyden takia. Pahviset rasiat mahdollistaisivat muovisista poiketen myös halutun kaltaiset painatukset rasian kylkiin tai kanteen jo tehtaalla, jolloin niistä saataisiin muovirasioita selvästi värikkäämpiä ja tarrojen käytöstä päästäisiin eroon.

 Ismo Ruutiainen uskoo, että markkinoille tulee lähiaikoina muistakin kuin muovista valmistettuja rasioita.

 – Alallamme on tunnistettu kuluttajien toiveet. Uskon, että korkeatasoiset suomalaiset pakkausalan yritykset tulevat ennemmin tai myöhemmin tuomaan markkinoille pakkauksia, joissa yhdistyy kuluttajien toive pakkausten luonnonmukaisuudesta ja viljelijöiden toive helppokäyttöisyydestä, Ruutiainen toteaa. 

Hänen mukaansa toivottavaa olisi, että ympäristöystävälliset pakkaukset eivät nostaisi tuotteen hintaa niin, että kuluttajat voisivat ne hyväksyä. 

 

Kasvihuonemuovien käyttö kartoitettu

Kauppapuutarhaliitto on kuluvan vuoden aikana kartoittanut kasvihuoneviljelyn tuotteisiin käytettävän muovimäärän. Laskelmien mukaan kasvihuoneyritysten pakkaamiseen käyttämät muovit, kuten lavakääreet, kennot, ruukut ja pak­kaukset, edustavat kaikista maatalous­muoveista 7–15 prosenttia ja kaikesta Suomessa tuotetusta muovista 3–5 promillea.

Muovihankkeen tavoitteena on kartoituksen avulla paikallistaa ne kohdat, joissa muovin käyttöä voidaan vähentää, muovin kierrätystä lisätä ja – silloin kun se tutkimuksen mukaan on viisainta – myös korvata muovia muilla, ympäristöä vähemmän rasittavilla vaihtoehdoilla. 

– Kannattaa muistaa, että muovi voi edelleenkin olla ympäristön kannalta kestävin ratkaisu. Kasvihuoneyrittäjät ovat itse tässä hyvin aktiivisia, ja innovatiivisuutta asiaan on ollut jo vuosia ennen kuluvan vuoden vilkasta muovikeskusteluakin, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä hän mainitsee kurkkukalvon ohentamisen noin 40 prosentilla vajaassa vuosikymmenessä. Ohennettu kalvo hoitaa tehtävänsä yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Jo vuosien ajan esimerkiksi ruukkuvihannesten muoviruukuille on testattu lukuisiakin eri vaihtoehtoja. Pakkauksille vastauksia etsitään yleisimmin puupohjaisista materiaaleista.

 – Omat haasteensa on löytää taloudellisesti toimivia malleja kukkaruukkujen kierrätykselle. Suuren mittakaavan palautusjärjestelmää voi olla vaikeaa löytää, mutta hyödyntäminen muovin kierrätyksessä on todennäköisempää, Jalkanen arvioi.

 

Muovia kuluu Etelä-Euroopassa paljon

Yleisessä muovikeskusteluissa on keskitytty lähinnä pakkausten ympäristövaikutuksiin. Muitakin näkökulmia on. Vierailut eteläisen Euroopan vihannesalueilla Espanjan Almeriassa ja Italian Sisiliassa avaavat silmiä muovin muihin ympäristövaikutuksiin, kun arvioidaan vaikkapa kotimaisen tuotannon ympäristöystävällisyyttä.

Esimerkiksi Almeriassa kasvihuonevihannesten muovimeri on yli 45 000 hehtaaria, Suomessa vihanneskasvihuoneita noin 250 hehtaaria, ja niistäkin merkittävä osa on lasi- tai kennolevykatteisia. Kasvihuoneiden muovit vaihdetaan etelässä tyypillisesti kahden vuoden välein, meillä 5–10 vuoden välein. Yleisesti tomaatin ja kurkun satotaso Espanjassa ja Italiassa on 10–12 kiloa neliömetriä kohden vuodessa, meillä 40–250 kiloa kohden vuodessa.

Käyttipä laskentaan mitä tahansa edellä esitellyistä luvuista, kestää kotimaisen kasvihuonevihanneksen viljelyyn tarvittavan katemuovin käyttö vertailun. Lisäksi Suomessa työnsä tehnyt muovi ohjautuu hyväksyttävällä tavalla kierrätykseen tai energiakäyttöön. Omakohtaiset havainnot eteläisen Euroopan viljelyalueilta todistavat toisenlaistakin käytetyn muovin hävittämistä.

Jyrki Jalkanen

   

Aikaisemmat jutut