Puutarha&kauppa on valinnut Vuoden asiantuntijaksi 2017 Terhi Suojala-Ahlforsin.

Puutarha&kaupan Vuoden asiantuntija -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, joka on paitsi alansa tunnettu ja tunnustettu asiantuntija, myös jakaa aktiivisesti asiantuntemustaan puutarha-alan ammattilaisille erilaisissa tapahtumissa ja lehtemme sivuilla. Tänä vuonna tunnustus julkistettiin P&k:n 20-vuotisjuhlassa Lepaalla.

Terhi Suojala-Ahlfors työskentelee vanhempana tutkijana Luonnonvarakeskuksessa Piikkiössä. Hän on tutkinut laajasti avomaanvihannesten lannoitusta, kasvinsuojelua, kastelua ja varastointia sekä geenivaroja ja julkaissut näistä aiheista noin 50 artikkelia Puutarha&kauppa-lehdessä. Hänen juttunsa ovat aina hyvin rakennettuja, hyvällä suomella kirjoitettuja ja ammattilaislukijoille suunnattuja.


Vuoden asiantuntija on palkittu vuodesta 2011 lähtien

 
2016 Heini Koskula, Biotus Oy 
2015 Anu Koivisto, Luonnonvarakeskus
2014 Jarmo Lemström, Schetelig Oy
2013 Päivi Parikka, tutkija
2012 Tuomo Tuovinen, tutkija
2011 Marja-Leena Lahdenperä, Verdera Oy